Dieettijauheet
Markkinoilla on paljon erilaisia jauheita, kapseleita, juomia ja aineita, jotka ovat tarkoitettu laihdutukseen. Monia tuotteita valmistavat myös lääketehtaat, jotka valmistavat tuotteita tieteellisellä tarkkuudella ja tuotteet ovat monesti myös kliinisesti testattuja. Tällaisilla ns. Very Low Calorie Diet tuotteilla voi terveellisesti noudattaa erittäin niukkaenergistä ruokavaliota.
Tuotteet vauhdittavat ja helpottavat laihduttamisen aloitusta.
Pussijauheet on helppo sekoittaa veteen ja syödä. Päivän aikana laihduttaja syö säännöllisin väliajoin annoksen lientä, jolloin nälkä katoaa ja ravintoaineita saa riittävästi. Aterioiden määrä on valmistajan ohjeista riippuen kolmesta kuuteen päivässä ja ohjeita on syytä noudattaa tarkasti, jotta ravintoaineita saa sopivasti.
Tarjolla on makeita ja suolaisia vaihtoehtoja, kuten esim. mansikka-, suklaa-, vihannes- ja kanakeittoja.
Yleensä muuta ruokaa ei välttämättä tarvitse syödä päivän aikana, mutta jotkin ohjelmat antavat luvan syödä lisäksi vesipitoisia ja kuitupitoisia kasviksia.
Nälkä ei yleensä tule, mutta sosemainen ruoka voi alkaa kyllästyttämään pitemmän päälle ja alkaa haluttamaan puremista, tällöin voi syödä salaattia tai purra juureksia.
Esimerkiksi Nutrilett tuoteryhmästä löytyy dieettijauheita.
|