Terveelliset Rasvat Ja Laihduttaminen

terveelliset rasvat

Koska rasvat sisältävät paljon energiaa, niin laihduttajan tulisi syödä vähärasvaisia tuotteita ja käyttää myös ruuanlaitossa mahdollisimman vähän rasvaa. Terveelliseen ja laihduttavaan ruokavalioon kuuluvat tietysti jossain määrin myös terveelliset rasvat.

Niiden, jotka haluavat ajatella sydäntää ja kolestrolitasoaan tulisi suosia ns. pehmeitä rasvoja. Pehmeiden rasvojen on todettu olevan terveellisempiä sydän- ja verisuonitautien osalta ja esimerkiksi välimeren dieetti voisi siten olla hyvä valinta niille, jotka haluavat ajatella myös omaa sydäntä ja verisuonia.

Suomen Sydänliitto on hiljattain päivittänyt suosituksiaa ja monet niistä sopivat hyvin myös terveelliseen laihduttamiseen. Kannattaa siis kiinnittää huomiota rasvan laatuun, hiilihydraatteihin ja suolan määrään. Kasvisten käytön lisääminen on myös suositeltavaa ja sehän sopii hyvin myös laihduttajalle. Kannattaa myös katsoa, sisältääkö salaattikastike paljonkin tyydyttynyttä vai  tyydyttämätöntä rasvaa.

”Rasvan laadusta on viime vuosina riittänyt puhetta Suomessa, vaikka rasvan laadun suhteen ei ole tehty mitään suuria muutoksia viimeisimmissä suomalaisissa, pohjoismaisissa eikä kansainvälisissä ravitsemussuosituksissa. Sydänliiton päivitetyt suositukset perustuvat kaikkiin edellä mainittuihin. Tämän lisäksi Sydänliiton päivitetyt suositukset laatinut asiantuntijaryhmä on huolellisesti käynyt läpi kaiken saatavilla olevan uuden tieteellisen tiedon.

Terveellinen, kokonaiskolesterolia ja haitallista LDL-kolesterolia alentava ruokavalio pohjautuu kovien, runsaasti tyydyttyneitä rasvoja sisältävien elintarvikkeiden korvaamiseen pehmeillä, tyydyttymättömillä rasvoilla, joiden käyttöä ruoassa tulisi suosia.

Käytännöllisiä keinoja pehmeän rasvan lisäämiseen ovat:
– salaattiin öljypohjaista salaatinkastiketta
– leivälle vähintään 60 % rasvaa sisältävää margariinia
– pähkinöitä salaattiin tai välipalaksi
– kasviöljyä tai pullomargariinia leivonnassa ja ruoanvalmistuksessa
– kalaa, broileria, soijaa tai quornia punaisen lihan sijasta
– kasvirasvapohjaisia tuotteita kerman ja jogurtin sijasta

Sydänliiton suositukset korostavat ruokavalion kokonaisuutta. Rasvan laadun lisäksi sydänterveyden kannalta merkitystä on myös hiilihydraattien laadulla, kasvisten käytön lisäämisellä ja suolan käytön vähentämisellä. Omien mieltymysten, kuten kotimaisuuden, luonnonmukaisuuden tai kulttuuristen valintojen suosiminen eivät ole ristiriidassa ravitsemussuositusten kanssa.

Sydänliiton suositukset vastaavat myös valtimotautien riskiryhmään kuuluvien ja sydänsairaiden ruokavalion erityiskysymyksiin.

Sydänliiton ravitsemussuositukset, Ruoka sydänterveyden edistämisessä, ovat luettavissa: www.sydan.fi/ravitsemussuositus

 

Terveelliseen laihduttamiseen sopivat siis vähärasvaiset, tyydyttymättömiä rasvoja sisältävät elintarvikkeet.